Asiantuntijat

Jukka Koski

CEO, Senior Partner

+358 50 548 4377

jukka.koski@midasequities.fi

Jukka on Midas Equities Oy:n perustajaosakas. Ennen tehtäviään Midas Equities Oy:ssä hän on toiminut itsenäisenä neuvonantajana yritys- ja rahoitusjärjestelyissä ja osakkaana European Capital Advisors Group Oy:ssä. Tätä ennen hän on toiminut asiantuntijana ja johtotehtävissä suomalaisissa ja eurooppalaisissa teknologiayhtiöissä.

1990-luvun lopulta alkaen Jukka on ollut neuvonantajana useissa yrityskaupoissa ja rahoitusjärjestelyhankkeissa sekä listautumisjärjestelyissä Frankfurtin ja Lontoon pörssien juniorilistoille. Lisäksi Jukka on toiminut liikkeenjohdon konsulttina ja sijoittajana mm. teknologiayhtiöissä ja uusiutuvaan energiaan keskittyvissä yrityksissä.

Jukka on kauppatieteiden maisteri Oulun yliopistosta.